Vaikka vuoden 1863 valtiopäivillä Suomelle ei myönnetty lupaa omalle lipulle, se ei estänyt suomalaisia liputtamasta
erilaisilla epävirallisilla lipuilla. Kysymys lipun väristä muodostui kuitenkin kiivaan debatin kohteeksi.
Punakeltainen vai sinivalkoinen?
Tämä ei ollut pelkästään estetiikasta kiinni, vaan kyseessä oli myös poliittinen
valinta. Svekomaanit ja ruotsinkieliset, jotka kannattivat Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa ja kulttuuria,
asettuivat punakeltaisen lipun taakse. Fennomaanit ja nuorsuomalaiset, jotka puolestaan kannattivat itsenäisempää
suomalaista kansallisidentiteettiä, olivat sinivalkoisen lipun kannalla. Liput olivat yleensä ihmisten itse tekemiä ja
suunnittelemia. Niitä käytettiin enimmäkseen huviloissa, veneissä ja erilaisissa yksityisissä juhlatilaisuuksissa.
Virallisissa tilaisuuksissa näiden lippujen käyttö oli kuitenkin kielletty.
Ensimmäisen sortokauden aikana Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakunan käyttöä alettiin rajoittamaan
virallisissa yhteyksissä. Myös epäviralliset leijonaliput, joita oltiin käytetty myös julkisissa
tilaisuuksissa, joutui venäläisviranomaisten hampaisiin. Suomen leijonasta tuli tämän seurauksena
vastarinnan symboli ja esimerkiksi vuoden 1905 suurlakon aikana leijonalippuja käytettiin hetken
estoitta.
1860 ja -70 luvuilla lipuissa käytettiin pääsääntöisesti ns.
"Brennerin mallin" mukaista leijonaa, jossa leijona piti vasemmalla
käpälällään alapuolista sapelia. Tämä koettiin vähemmän vihamielisenä Venäjää kohtaan. Sortokausien
aikana yleistyi Bomanssonin vaakunamalli, jonka valtionarkiston johtaja Karl August Bomansson piirsi
vuonna 1889. Tämä malli perustui vanhimpaan versioon vaakunasta Kustaa Vaasan sarkofagin reunassa
Uppsalan tuomiokirkossa. Tässä mallissa leijona polkee sapelia jaloillaan.
Ristiliput olivat yleisiä sortokausien aikaan. Ristiä suosittiin etenkin heidän parissaan jotka halusivat painottaa Suomen yhteyttä pohjoismaihin. Aamulehti mainitsi 04.05.1906 kahdesta mallista sinivalkoisia ristilippuja joita siihen aikaan käytettiin:
Vuoden 1905 suurlakon jälkeen, kun venäläistämistoimet hellittivät väliaikaisesti, eräs lukija ihmetteli Uusi-Suometar lehdessä mikä oli suomalaisen liputuksen tilanne ja ehdotti Suomen lipuksi siniristilippua.
» Kuinka mahtaa olla Suomen lipun laita? Saako nyt vapaasti Suomen väreja liputellen käyttää? Olisi hauskaa jos siinäkin asiassa päästäisiin yksimielisyyteen. Puolestani esittäisin Suomen lipuksi sinisen ristin valkealla pohjalla. Niin olisi Pohjan kansoilla risti liehuen erivärisenä. Olisi saatava oikeus Suomen kauppalaivoille ainakin Venäjän Kauppalipun ohella käyttää tuota kaunista sinivalkeata ristilippua.» [lähde]
Vuoden 1912 olympialaisissa suomalaiset naisurheilijat olivat kantaneet oman urheiluseuransa lippua, joka oli johtanut selkkaukseen venäläisten viranomaisten kanssa. Tähän liittyen nimimerkki "Flagg-vän" puolsi Åbo Underrättelser -lehdessä Suomen lipuksi punakeltaista ristilippua. Kirjoittaja tarkensi piirroksella lipun mitoiksi 16:10, jossa ristin leveys olisi 2 yksikköä.
» Olympialaisten avajaisseremoniassa stadionilla tapahtunut skandaali, jossa naisten voimisteluliiton lippu
jouduttiin poistamaan, on jälleen kerran kiinnittänyt huomiota lippuasiaan. Meillä on nimittäin lippukiellosta
ja häirinnästä huolimatta lippukysymys, emmekä saa unohtaa sitä. Lippu on symboli jolla voi olla suurenmoista
merkitystä. Stadionkilpailut ovat todella osoittaneet sen - kun kansakunta oli voittanut,
kuinka ylpeänä ja tunteella voittaja ja hänen maanmiehensä näkivät lippunsa liehuvan korkealla.
Kaikki -
paitsi suomalaiset....
Meidän värimme ovat - ja tästä tuskin voi olla erimielisyyttä - punainen ja keltainen. Suomen lippumme pitäisi
siis olla punainen ja keltainen - ja niin se onkin. Siellä missä maamme lippu nostetaan ylhäällä, se saa loistaa
punakeltaisena, muistuttaen vaakunamme kultaista leijonaa punaisessa kentässä.
Mutta yksi asia ei näytä olevan selvä, nimittäin kysymys siitä, miten lipun pitäisi edustaa punaista ja
keltaista. Näkee mitä erilaisimpia yhdistelmiä, aina lipusta, jossa keltainen on ylhäällä ja punainen
alhaalla, kelta-punaisiin raidallisiin lippuihin, joiden kulmassa on vaakuna tai ei. Varsin usein nähdään
yhdistelmä, jota on pidettävä ainoana oikeana: lippu, jossa on keltainen risti punaisessa kentässä.
Vain mittasuhteet vaihtelevat, ja ne ovat usein kaikkea muuta kuin oikeat. »
[lähde]
Ruovedellä sijaitsevalla Pekkalan kartanolla oli käytössä 1900-luvun vaihteessa ristilippu jossa keltapunaiset kaksoisristit olivat keltaisella taustalla ja keskelle oli asetettu leijonavaakuna. Gallen-Kallela on mahdollisesti kyseisen lipun suunnittelija. Hän, ja kartanon silloinen omistaja nuorsuomalainen valtiopäivämies Alexander Aminoff, olivat nuoruudenystäviä ja Gallen-Kallela myös vietti kartanolla paljon aikaa. Lippu myös mahdollisesti inspiroi hänen vuoden 1918 lippuluonnoksia. [Kiljunen 2018: 117-118].
Ensimmäisten sortovuosien aikaan raitamalliset liput yleistyivät jossa joko punakeltaiset tai sinivalkoiset
raidat asetettiin lippuun vaakasuorassa. Näitä käytettiin etenkin kun leijonalippujen käyttöä alettiin
rajoittamaan. Raitaliput ilman vaakunaa eivät joutuneet yhtä helposti viranomaisten silmätikuksi. Toisen
sortokauden aikaan, suurlakon ja Bobrikovin murhan jälkeen, leijona lisättiin yleensä myös raitalippuihin
mukaan.
Helsingfors Aftonblad kirjoitti eräästä raitalipusta 05.02.1895:
» Tiistaina Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä liputettiin Atlas-yhtiön Aleksanterinkadun konttorin katolla Suomen "vastikään löydetyissä" kansallisväreissä, punaisessa ja keltaisessa. Lippu on jaettu neljään punaiseen ja viiteen keltaiseen raitaan Suomen läänien lukumäärän mukaan. Pylväänpuoleisessa yläkulmassa on punainen kenttä, jossa on kahdeksan tähteä, ja siinä on Suomen kultainen leijona miekkoineen ja sapeleitaan. Tähtien lukumäärä viittaa maan maakuntien lukumäärään. Lippu on tehty kauppias Mauritz Hallbergin piirustuksen mukaan. » [lähde]
Nimimerkki "von S." ehdotti Turun Sanomissa 07.11.1908, että Suomen lippuna käytettäisiin sinivalkoista raitalippua leijonatunnuksella.
» Me nuorsuomalaiset olemme yleensä ottaneet päämääräksemme kulkea sitä kultaista keski tietä ja olla kaikkien yhdistäjinä. Meidän sopii tässäkin kulkea esimerkkinä. Jotta saataisiin yhteinen kansallis-lippu, niin ehdottaisin että yhdistettäisiin kaikki mainitsemani liput jotenka kaikki puolueet tulisivat yhteisen lipun alle. Ehdottaisin siis, että määrättäisiin sellainen kansallisuuslippu jossa on sinisiä ja valkoisia kapeita kaistoja sekä yläkulmaan punaista kangasta ja siihen Suomen leijona. Olen ollut tilaisuudessa näkemään sellaisia lippuja ja näyttävät ne hyvin kauskoilta ja komeilta. » [lähde]
Matssonin moottoriveneen lippu 1910-luvulta.
[Kajanti 1983: 315].
Kaksiosaiset sinivalkoiset ja punakeltaiset liput olivat myös yleisiä vuosisadan vaihteessa, joista sinivalkoisia kutsuttiin myös Marstrand-lipuiksi. Välillä lippuihin lisättiin myös vaakuna. Suurlakon aikana sinivalkoisia lippuja tehtiin leikkaamalla punainen raita pois Venäjän kauppalipusta. Hämeen sanomat kirjoitti puolustuspuheen sinivalkoisesta lipusta 26.10.1895:
Siis sinistä ja valkoista seppeleihimme, kukkavihkoihimme, juhlamerkkiimme ja koristuksiimme, ja siellä missä väriemme tulee esiintyä lippuna kaksi vaakasuoraa sarkaa sinistä ja valkoista sekä Suomen vaakunakilpi keskellä, jos niin tahdotaan kultaisen juoman ympäröimänä. Pois siis espanjalaiset värit Suomen hongasta; meillä ei ole oikeutta omistaa sitä, joka ei ole meidän. Nuo liekehtivät tulikielet, tuo räiskyvä roihu olkoon paikallaan auringon umpiuskoisessa kotimaassa, täällä on meillä huurteiset revontulet kalseaa tummansinistä pohjaa vastaan. Sinistä ja valkoista! [lähde]
Ylös